Kisatori kutsuu mukaan tunnelmaan

Kalevan kisojen Kisatori avautui tänään. Torilla on tarjolla muun muassa leikkimielisiä kisoja perheen pienemmille sekä myyntikojuja, joista voi ostaa suolaista ja makeaa. Kisatori sijaitsee pääportin vieressä ja sinne on vapaa pääsy.

Urheilumuseo renkailla on nimensä mukaisesti näyttelyrekka täynnä suomalaista urheiluhistoriaa. Esillä on muun muassa Juha Miedon sukset Innsbruckin olympialaisista vuodelta 1976.

Kisatorilla tänään ja huomenna paikalla olevassa näyttelyrekassa on lisäksi runsaasti mustavalkoisia kuvia suurista suomalaisista urheilijoista sekä videoita pyörimässä.

Vitriiniin on koottu olympialaisten soihtuja. Mukana on myös Helsingin olympialaisten soihtu, tosin kopiona.

Näyttelyvastaava Teemu Vuorenpään mukaan soihtuja Helsingin kisoihin valmistettiin aikoinaan 23 kappaletta. Niistä neljä on Urheilumuseon varastossa visusti tallessa.

 

Näyttelyvastaava Teemu Vuorenpää esittelee näyttelyrekassa esillä olevia olympialaisten soihtuja.

 

Teksti: Saila Collander

Kuvat: Tuomas Tuisku

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *