Veera Perälä: Odotukset & tavoitteet

Aion saavuttaa tavoitteeni. Aion saavuttaa niistä joka ikisen, jotta kesän loputtua voin sanoa itselleni ne kolme pientä sanaa. ”Minä tein sen.”

Olen tehnyt tavoitteideni eteen käsittämättömän suuren määrän töitä. Käsittämätön on just hyvä sana kuvaamaan tehdyn työn määrää, sillä ei sitä voi käsittää. Sitä ei edes saa käsittää, sillä jos ihan täysin ymmärtäisi, mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii, ei sitä välttämättä jaksaisi. Jos syksyllä, harjoituskauden alkaessa saisi etukäteen kuulla kaikki tulevat vastoinkäymiset, sairaudet, huonot treenit ja loukkaantumiset, alkaisi usko asetettuihin tavoitteisiin hiipua. Urakka tuntuisi mahdottomalta. Mutta emme me tiedä, mitä tuleman pitää. Se on hyvä asia – kun vastoinkäyminen iskee, urheilijasta kuoriutuu jokin ainutlaatuinen luonne, joka ei anna periksi. Mitä tahansa tapahtuu, jotenkin sitä jaksaa edes pienesti takaraivon perukoilla uskoa, että tavoite on edelleen saavutettavissa.

Olen kokenut yhden suuren vastoinkäymisen kuluneen kauden aikana, olen matkalla sen läpi edelleen. Siitä huolimatta uskon pystyväni siihen, mitä olen koko harjoituskauden ja kesän ajan tavoitellut. Totta kai minä pystyn, ihan varmasti pystyn. Tavoitteeni ovat selkeitä, realistisia ja ennen kaikkea innostavia.

Ai mitäkö sitten tavoittelen? Onnistumisia, useita juoksuja, paljon hyviä kilpailuja ja ikuisia muistoja. Huoneeni seinällä on valokuva jokaisesta suuresta kilpailusta, jossa olen onnistunut. Niitä katsoessa pystyn aidosti hymyilemään lähes jokaisen kohdalla, ja osaa saan sen sijaan kiittää kalliista opetuksesta. Toivon tämän kesän päätyttyä pystyväni kehystämään seinälle niitä molempia  – opettavia ja hymyilyttäviä kuvia. Konkreettiset tavoitteet eri matkojen ajoista on kirjattu ylös alkusyksystä, enkä minä oman ikäluokan SM-kisoista hopeista mitalia tavoittele.

Kesä on alussa, ja kuten aiemmin sanoin, ei kukaan tiedä mitä tuleman pitää. Viime vuonna näihin aikoihin mulla vaihtui päämatka, mikä on mielestäni erittäin hyvä esimerkki tilanteiden muuttuvuudesta. Voi olla, että tavoitteeni muuttuvat vielä suurestikin kesän mittaan.

En kuitenkaan voi luvata saavuttavani tavoitteitani tai täyttäväni omiani, saatikka sitten muiden odotuksia. Urheilu on jännittävää, nautitaan siitä.

Seuraa Veeraa Instagramissa:
@veeeramaaria

Katso lisää

Veera Perälä: Leiritunnelmia

Moikka!

Elämäni ensimmäinen onnistunut kaksiviikkoinen harjoitusleiri on takana. Ensimmäinen ulkomaanleiri, jossa mulla ei ollut mitään vammoja, ja joka pystyttiin toteuttamaan kokonaan lähes ohjelman mukaisesti. Wow. Samaa tahtia etenee loppusuoralla oleva talven harjoituskausi: erittäin hyvin ja ensimmäistä kertaa vammoitta. Tässä kohtaa koputtakaa puuta puolestani.

Lämpötilat suosivat Portugalin Monte Gordossa ja pilviä oli esitteillä vain parina ensimmäisenä päivänä. Lämpömittari heilui 25 asteen molemmin puolin, mikä oli meille just sopiva lämpötila harjoitella. Ainoa asia, jonka takia harjoitusohjelma muuttui etenkin loppuleiristä, oli allergia. Minulla, jolla ei ikinä koskaan ole ollut mitään allergiaa tai ongelmaa hengityksen kanssa, oli niitä nyt ihan kunnolla. Happi ei yksinkertaisesti kulkenut, ja tuntui, kuin olisin hengittänyt mehupillin kautta. Yhden treenin jouduin lopettamaan hyperventilaatiokohtaukseen. Nyt kuitenkin Suomen puolella keuhkot pelaa ihan normaalisti, ja ongelma on kaukana takana päin!

Seuraa Veeraa Instagramissa:
@veeeramaaria

Katso lisää

Veera Perälä: Ajatuksia urheilusta

Tällä kertaa mua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksia urheilusta. Aihe tuntui aluksi vaikealta, enkä tiennyt mistä aloittaa. Kun sitten aloin tarkemmin miettimään, mikä tässä aiheessa on niin hankalaa, tajusin; en tiedä, mitä urheilu on. Pohdiskelin tätä useamman päivän, ja nyt vuodatan kirkastuneet ajatukseni myös teidän ulottuville.

Niin, mitä urheilu oikeastaan on? Se ei voi olla pelkkää harjoittelua ja kilpailemista, eihän se riitä.  Voisin jakaa urheilun kahteen osaan: ”konkreettiseen” ja ”oikeaan” urheiluun. Oikea urheilu on kaikkensa antamista, verta, hikeä ja kyyneleitä. Se on adrenaliinia, voitontahtoa ja jännitystä. Se on satojen tunteiden kirjo, joka vie mukanaan. Se on epäonnistumista ja onnistumista. Urheilu on sitä, että epäonnistuessaan jaksaa edelleen painaa eteenpäin ja tehdä kaikkensa tavoitteidensa eteen. Sitä, että onnistuessaan itkee ihan oikeita, märkiä kyyneleitä ja saa posket kramppaamaan leveän hymyn ansiosta.

Urheilu on sitä, että uskaltaa olla paras versio itsestään ja antaa kaikkensa, vaikka se varsinkin omassa lajissani tuntuu todella kamalalta. Oikea urheilu on puhdasta intohimoa. Ja tästä kaikesta seuraa se konkreettinen urheilu: harjoitteleminen, kilpaileminen, nukkuminen, syöminen ja hyvät elämäntavat. Pelkästään kaikkien konkreettisen urheilun osa-alueiden toimiminen ei siis ole urheilua – mielestäni se on jopa mahdotonta ilman sitä oikeaa urheilua, intohimoa.

Urheillakseen, eli ollakseen urheilija, vaaditaan myös todella paljon muuta. Se näkyy jokapäiväisessä elämässä koko ajan, pienissä tai suurissa, tiedostamattomissa tai tiedostetuissa valinnoissa. Päivän aikataulu kietoutuu tarkasti treenien ympärille, ja elämän suuriakin asioita aikataulutetaan leirien ja kilpailujen mukaan. Kaikki, mitä me teemme, vie meitä joko lähemmäs tai kauemmas tavoitteistamme. Ketään ei varmasti yllätä, että välillä on rankkaa olla urheilija. Sen takia täytyy luopua monista asioista, ja jättää useita juttuja taka-alalle.

Omalla kohdallani urheilu on aina kuitenkin antanut enemmän kuin ottanut. Tähänastisen nuoren elämäni hienoimmat hetket oon kokenut urheilukentällä, ja se on musta tosi siistiä. On hienoa, että urheilu on antanut mulle jo näin nuorena niin paljon merkittäviä ja isoja asioita. Ehkä se tässä onkin kaikkein siisteintä; kaiken, mitä lajilleen antaa, saa aina tuplana takaisin. Ja siitä mä oon uskomattoman kiitollinen.

Juniorivuosinani (ei sillä, ettenkö edelleen olisi juniori) sanoin harrastavani yleisurheilua. Nykyisin olen yleisurheilija. Noissa kahdessa termissä on itselleni selkeä merkitysero: Harrastaessaan sitä miettii ja kokeilee, haluaako jonain päivänä tulla yleisurheilijaksi. Yleisurheilijana on valmis tekemään mitä vain, ettei laji palaisi harrastustasolle. Silloin lajista on tullut elämäntapa. Olen itse kutsunut itseäni yleisurheilijaksi muutaman vuoden. Vasta viime vuosien aikana olen oppinut näkemään itselläni ihan oikeasti mahdollisen tulevaisuuden lajini parissa. Olen vasta tajuamassa, miten korkealle voisinkaan tähdätä.

Tässä siis ajatuksia urheilusta, elämästäni.

Seuraa Veeraa Instagramissa @veeeramaaria

Katso lisää

Veera Perälä: Motto ja motivaatio

Multa kysytään usein, mistä mä saan motivaatiota lähteä treenaamaan niinä päivinä, kun ei yhtään huvittaisi. Ehkä jopa useammin kysytään, että onko mulla edes sellaisia päiviä, vai lähdenkö joka kerta innosta puhkuen räntäsateeseen juoksemaan vauhtikestävyyttä. Oi kyllä, noita huonojakin päiviä on mahtunut mun elämään useita. Mikään asia tässä maailmassa ei ole aina kivaa, eikä kukaan ole immuuni väsymykselle tai laiskuudelle. On todella tärkeää osata erottaa ne toisistaan – väsyneenä harjoitteleminen lisää loukkaantumisriskiä, eikä siitä saa kaikkea hyötyä irti, kun taas laiskuutta voisi jo itsessään kutsua loukkaantumiseksi. Laiska urheilija on loukannut voitontahtonsa.

Mitä loukkaantuneelle voitontahdolle voi sitten tehdä? Määrätäänkö urheilukieltoa ja korvaavaa harjoittelua, vai harjoitellaanko vamman ehdoilla? Kun motivaatio on hukassa, en todellakaan suosittele yhtäkään edellämainituista. Sen sijaan itselläni on muutama parantava lause, jotka ovat toimineet aina.

  1. Pahin kilpakumppanisikin treenaa tällä hetkellä, on ajatus, jonka jälkeen on vaikeampaa jäädä sohvalle makoilemaan kuin lähteä tekemään treeniä.
  2. Tämä voi olla viimeinen treeni, jonka pystyt tekemään kuukausiin. Tämän lauseen voimalla oon saanut itseni raahattua lukuisia kertoja niihin ei-niin-mielekkäisiin harjoituksiin. Koskaan ei voi tietää, milloin sairastuu, loukkaantuu, tai käy jotain muuta odottamatonta, joka estää harjoittelun. Kaikki kuitenkin tietävät, että sillä hetkellä kun makaat sairasvuoteella harjoittelusta unelmoiden, toivot, että olisit tehnyt jopa sen ärsyttävimmän harjoituksen silloin, kun olit vielä terveiden kirjoilla.
  3. Onko tässä kaikki, mitä pystyt tavoitteidesi eteen tekemään? Ai tämäkö on parasta, mitä susta lähtee? Etkö pysty parempaan? Et varmasti pysty, saat mitä vaan jos onnistut! Yritä ees.
  4. Jos sä voitat nyt itses, sä voitat myöhemmin myös kaikki muut. Kliseinen lause ”Pahin vastustajasi löytyy peilistä”, on kulunut, vanha ja todella, todella toimiva.

Onneksi en koe tarpeelliseksi käyttää näitä lauseita kovinkaan usein. Suurimman motivaationi saan yksinkertaisesti siitä, että rakastan juoksemista, harjoittelua ja kehittymistä. Olen valmis tekemään mitä vain tavoitteideni eteen, ja juurikin nuo tavoitteet ovat yksi avainsana hyvän motivaation säilymiseen. Tavoitteiden on oltava realistisia mutta haastavia, ja jokaisen urheilijan, tasostaan riippumatta, on uskallettava unelmoida olympiakullasta. Sen asettaminen tavoitteeksi on asia erikseen, mutta menestyäkseen ja motivoituakseen on uskallettava unelmoida. Minun ensimmäinen tavoitteeni urheilu-urallani oli koulujenvälisten yleisurheilukisojen mitali, ja samaan aikaan unelmoin piirinmestaruuskisoihin pääsystä. Noista ajoista tavoitteet ja unelmat ovat kasvaneet kovasti, ja into niiden eteen työskentelyyn kasvanut niiden myötä. Nykyisin unelmoin piirinmestaruuskisojen sijaan olympialaisista, ja tavoittelen koulujenvälisten mestaruuksien sijaan suomenmestaruuksia.

Tykkään siitä, mitä teen. Enempää en tarvi.

Matka ensimmäisestä näkemästäni maaottelusta ensimmäiseen kokemaani maajoukkue-edustukseen on ollut huikea – olen saavuttanut sinä aikana monia tavoitteitani, jotka motivoivat minua kurkottamaan aina vain korkeammalle!

Seuraa Instagramissa:
@veeeramaaria

Katso lisää