Jenni Kangas: Henkinen hyvinvointi urheilun rinnalla

Tätä aihetta voisi lähestyä monella eri tavalla, ja henkilökohtaisesti koen, että mulla olisi paljonkin pankissa asiaa henkisen puolen hyvinvoinnista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa vain muutamasta asiasta, jotka nousevat ensimmäisinä ajatuspintaan.

Olen nyt urheillut tavoitteellisesti kohta 11 vuotta ja kokenut monenlaista urheilijapolkuni varrella. Monet tietysti vieläkin enemmän, sillä esimerkiksi vammautumisia minulla on onneksi vain yksi isompi ja pienempiä jokunen. Mitä pidemmälle urani on edennyt, sitä tärkeämmäksi on tullut huolehtia henkisestä hyvinvoinnista. Tietysti keihäänheitto ja menestyminen on ollut minulle aina prioriteetti, enhän tätä muuten tekisi, mutta Suomen ja maailman kärjen lähestyessä totisesta hommasta tulee entistä helpommin oikeasti totista.

Siksi tarinan jatkuessa on tärkeä muistaa mistä on tullut ja mitä on ollut aina silloinkin, kun on telakalla urheilusta tai urheilu ei muuten vain tunnu hyvältä. Niitäkin päiviä on. Nämä ajatukset siivittää myös siihen hetkeen, kun urheilu-ura loppuu. Se miten ja milloin se loppuu, sitä ei pysty ennustamaan, mutta on tärkeää pitää huoli siitä, että sillä hetkellä oma identiteetti käsittää muutakin kuin ”huippu-urheilija”.

Tällä hetkellä mä olen myös tytär, sisko, puoliso, lapsenlapsi, ystävä, opiskelija. Osa näistä on pysyviä ja näiden rinnalle tulee uusia. Mulle perhe ja puoliso on uskomaton voimavara. Jollekin toiselle se voi olla varmuus ammatista, että on ehtinyt tekemään työtä urheilun ohella ja on ovet avoinna toisten sulkeutuessa. Mulla on varmuus siitä, ettei mun rakkaat katoa mihinkään, menee sitten miten päin urheilussa vaan.

 

Sitten lainaisin veljeni Eetun ensimmäistä henkisen hyvinvoinnin teesiä parin viikon takaa:

” 1. Elämä ei saa pyöriä vain urheilun ympärillä. ”

On oltava asioita ja hetkiä, jolloin urheilu ei mahdu ajatusten joukkoon. Sanotaan, että huippu-urheilijan on oltava huippu-urheilija 24 tuntia päivässä, mutta olisiko kukaan ammatinharjoittaja ympäri vuorokauden täysin ammatti-roolinsa sisällä? Ainakaan tulematta hulluksi. Kyllä, voin tehdä tällaisen vertailun, sillä alusta asti haaveena on ollut tehdä tästä ammatti. Mulle on tärkeää, että mulla on lähipiirissä ihmisiä, joiden kanssa ei jutella urheilusta, tai että välillä saan mättää karkkia miettimättä, tekisikö huippu-urheilija näin. Mä haluan elää elämää, vaikka haluankin olla yhdessä asiassa maailman paras.

Vielä loppuun haluan lisätä, miten paljon henkiseen hyvinvointiin vaikuttaa se, että pysyy itselleen uskollisena. Tällä tarkoitan sitä, että menestymisen rinnalla/seurauksena tulee asioita, jotka saattavat koetella omaa mukavuusaluetta. Välillä tulee ajateltua, millainen pitäisi olla miellyttääkseen tiettyä ihmisryhmää, miten kuuluisi esiintyä julkisesti tai sosiaalisessa mediassa. Nämä asiat ovat niitä, joiden kanssa en pärjäisi ilman muistutusta siitä, mitä minulla on tai kuka minä olen. Yritän siis aina, niin paljon kuin suinkin pystyn, olla oma hassu itseni.

Seuraa Jenniä Instagramissa @jjenskie ja Facebookissa @kankaanjenni

Katso lisää

Jenni Kangas: Motto ja motivaatio

Keihäänheitto on vaikeaa. Tekniikka koostuu niin monesta pienestä, nopeasti tapahtuvasta asiasta, joita on vuosi vuodelta hankalampi korjata. Teknisen osaamisen lisäksi pitäisi olla nopea, räjähtävä, voimakas, ketterä ja liikkuva, eikä kaikissa näissä voi olla paras. Ja mä kun olen aina halunnut olla paras siinä, mitä teen. En koe itseäni silti niin voitontahtoiseksi, kuin joku voisi kuvitella, mutta haluan aina olla paras mahdollinen versio itsestäni.

Luultavasti kaiken ärsytyksen keskellä saan suurimman motivaation siitä, ettei mikään tunnu helpolta. Jatkuvasti on uutta opittavaa ja uusi virhe korjattavana, enkä koskaan tule täydelliseksi urheilijaksi. Tai ihmiseksi; koko elämän haastavuus saa mut yrittämään olla paras edes jossain.

Eniten, ehkä kaikista eniten mua motivoi se hetki, kun edes sen yhden kerran saan tarpeeksi monta palasta osumaan kohdalleen yhteen heittoon. Kuvittelen sen tapahtuman useasti, ja toivon sen olevan vielä kaikista haastavin kilpailu ja henkinen voitto. Mua motivoi se tunne, mikä sen nappiheiton jälkeen tulee, koska toistaiseksi sellainen heitto ei ole arkipäivää.

Mä kilpailen haastaakseni itseni. Treenaamiseen pätee sama homma. Elämässä yleensä mua motivoi mun läheiset. Jaksan painaa, koska mulla on ihmisiä ympärillä, jotka välittävät musta ja mä välitän heistä. He myös muistuttavat olemassaolollaan, että urheilu ei ole koko elämä, eikä tapahtumat sen ympärillä tärkeämpää kuin terveys ja rakkaus. Aika ällömakeasti sanottu, mutta matkan varrella arvojärjestyksessä nuo kaksi ovat nousseet aika kirkkaasti urheilun edelle.

Netti on tulvillaan kaikkia motivoivia ja tsemppaavia lauseenpätkiä, jotka kyllä auttavat muakin eteenpäin huonon päivän tullen. En siis haluaisi asettaa itselleni mitään mottoa. Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

 

Kuvaaja Juha Janhonen

Seuraa Instagramissa:
@jjenskie

Seuraa Facebookissa:
@kankaanjenni

 

Katso lisää

Urheilijan silmin: Jenni Kangas

Olen Jenni Kangas ja lajini on keihäänheitto. Täytän Suomen juhlavuotena 25 vuotta ja valmistun materiaalitekniikan insinööriksi.

Keihäänheitto valikoitui lajikseni nuorena tyttönä, jo silloin kun heittelin muita välineitä, eikä perheeni tiennyt sydämeni sykkivän vain keihäälle. Kuula ja kiekko pysyivät matkassa mukana aina nuorten ikäluokkien loppuun asti ja kilpailin vielä vuonna 2014 nuorten SM-kisoissa kiekossa. Keihääseen olin kuitenkin tässä vaiheessa panostanut jo monta vuotta, aloittaen määrätietoisen harjoittelun 14-vuotiaana vuonna 2006.

Matkalleni mahtuu mm. yhdet nuorten MM-kilpailut ja kahdet nuorten EM-kilpailut, joista olen saanut paljon kokemusta. Vuonna 2012 pääsin haastamaan itseni 7-ottelijana olkapääleikkauksen jäljiltä napaten siltä kesältä SM-pronssia. Siitä saavutuksesta olen edelleenkin kaikista ylpein! Nuorten arvokisoista parhaaksi saavutuksekseni jäi 4. sija Tampereella vuonna 2013. Viime kesänä heitin ensimmäisen kerran yli 60 metriä ja tämän hetkinen ennätykseni on 60,70m. Pääsin myös kilpailemaan Amsterdamin EM-kilpailuihin, sijoittuen siellä yhdeksänneksi. Kesä 2016 on toistaiseksi mun paras kesä.

Odotan tulevaa kesää melkein enemmän kuin mennyttä vuotta. Uusi nelivuotinen rutistus on alkanut kohti vuoden 2020 Tokion Olympialaisia, ja jo ensimmäinen kesä tuo mukanaan isoja kilpailuja ja mahdollisuuksia. On MM-kilpailut, joissa tavoittelen paikkaa kahdeksan joukossa, sekä toivottavasti eliittikisoja isompia karkeloita maailmalla. Mutta miten odotankaan Kalevan kisoja Seinäjoella! Kylmät väreet nousee pintaan, kun vain ajattelenkin voittamista omalla kotikentällä.

Tällä hetkellä asun ja harjoittelen Lahdessa. Valmentaja-isäni Hannu Kankaan kanssa näemme yleensä joka toinen viikonloppu ja teemme vähintään heittoharjoituksen yhdessä. Yksin harjoitteleminen on silloin tällöin rankkaa, mutta olenhan muutenkin itseni pahin vastustaja.

Tässä vaiheessa harjoituskautta aloittelen pikkuhiljaa vauhtiheittämistä hallissa. Kaikki on vielä keskeneräistä ajatellen kilpailemista, mutta joka päivä, ihan joka päivä, ajattelen tulevan kesän koitoksia!

Seuraa somessa:

Instagram: @jjenskie
Facebook: @kankaanjenni

Katso lisää