Veera Perälä: Ajatuksia urheilusta

Tällä kertaa mua pyydettiin kirjoittamaan ajatuksia urheilusta. Aihe tuntui aluksi vaikealta, enkä tiennyt mistä aloittaa. Kun sitten aloin tarkemmin miettimään, mikä tässä aiheessa on niin hankalaa, tajusin; en tiedä, mitä urheilu on. Pohdiskelin tätä useamman päivän, ja nyt vuodatan kirkastuneet ajatukseni myös teidän ulottuville.

Niin, mitä urheilu oikeastaan on? Se ei voi olla pelkkää harjoittelua ja kilpailemista, eihän se riitä.  Voisin jakaa urheilun kahteen osaan: ”konkreettiseen” ja ”oikeaan” urheiluun. Oikea urheilu on kaikkensa antamista, verta, hikeä ja kyyneleitä. Se on adrenaliinia, voitontahtoa ja jännitystä. Se on satojen tunteiden kirjo, joka vie mukanaan. Se on epäonnistumista ja onnistumista. Urheilu on sitä, että epäonnistuessaan jaksaa edelleen painaa eteenpäin ja tehdä kaikkensa tavoitteidensa eteen. Sitä, että onnistuessaan itkee ihan oikeita, märkiä kyyneleitä ja saa posket kramppaamaan leveän hymyn ansiosta.

Urheilu on sitä, että uskaltaa olla paras versio itsestään ja antaa kaikkensa, vaikka se varsinkin omassa lajissani tuntuu todella kamalalta. Oikea urheilu on puhdasta intohimoa. Ja tästä kaikesta seuraa se konkreettinen urheilu: harjoitteleminen, kilpaileminen, nukkuminen, syöminen ja hyvät elämäntavat. Pelkästään kaikkien konkreettisen urheilun osa-alueiden toimiminen ei siis ole urheilua – mielestäni se on jopa mahdotonta ilman sitä oikeaa urheilua, intohimoa.

Urheillakseen, eli ollakseen urheilija, vaaditaan myös todella paljon muuta. Se näkyy jokapäiväisessä elämässä koko ajan, pienissä tai suurissa, tiedostamattomissa tai tiedostetuissa valinnoissa. Päivän aikataulu kietoutuu tarkasti treenien ympärille, ja elämän suuriakin asioita aikataulutetaan leirien ja kilpailujen mukaan. Kaikki, mitä me teemme, vie meitä joko lähemmäs tai kauemmas tavoitteistamme. Ketään ei varmasti yllätä, että välillä on rankkaa olla urheilija. Sen takia täytyy luopua monista asioista, ja jättää useita juttuja taka-alalle.

Omalla kohdallani urheilu on aina kuitenkin antanut enemmän kuin ottanut. Tähänastisen nuoren elämäni hienoimmat hetket oon kokenut urheilukentällä, ja se on musta tosi siistiä. On hienoa, että urheilu on antanut mulle jo näin nuorena niin paljon merkittäviä ja isoja asioita. Ehkä se tässä onkin kaikkein siisteintä; kaiken, mitä lajilleen antaa, saa aina tuplana takaisin. Ja siitä mä oon uskomattoman kiitollinen.

Juniorivuosinani (ei sillä, ettenkö edelleen olisi juniori) sanoin harrastavani yleisurheilua. Nykyisin olen yleisurheilija. Noissa kahdessa termissä on itselleni selkeä merkitysero: Harrastaessaan sitä miettii ja kokeilee, haluaako jonain päivänä tulla yleisurheilijaksi. Yleisurheilijana on valmis tekemään mitä vain, ettei laji palaisi harrastustasolle. Silloin lajista on tullut elämäntapa. Olen itse kutsunut itseäni yleisurheilijaksi muutaman vuoden. Vasta viime vuosien aikana olen oppinut näkemään itselläni ihan oikeasti mahdollisen tulevaisuuden lajini parissa. Olen vasta tajuamassa, miten korkealle voisinkaan tähdätä.

Tässä siis ajatuksia urheilusta, elämästäni.

Seuraa Veeraa Instagramissa @veeeramaaria

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *