Oksennuksen ääreltä voittoon

Oksennuksen ääreltä voittoon

Kun kuulin Seinäjoen isännöivän vuoden 2017 Kalevan kisoja, pystyin saman tien tuntemaan endorfiinin ja adrenaliinin ryöppyävän ja maistamaan makeanhappaman oksennuksen suussani. Sillä niin kävi 7. elokuuta vuonna 1999.

Se ei kuitenkaan ollut huono tunne ja muisto – päinvastoin. Se oli yksi parhaista päivistä yhtenä parhaimmista kesistäni.

Kalevan kisat olivat tuolloinkin totta kai iso juttu Seinäjoella. Innokkaana urheilijanuorena harrastin ja seurasin myös yleisurheilua. Istuminen keskuskentän nurmikaarteeseen rakennetussa puukatsomossa oli kuitenkin tuona lauantaina sivutoimista ajanvietettä. Olin 17-vuotias, rakastunut ja yritin vain löytää katseellani tuoreen tyttöystäväni, joka hääri yleisön seassa talkoolaisena.

Siinä onnistuakseni olin kuitenkin täysin väärällä puolella kenttää. Aikaa oli parituntinen ennen omaa otteluani läheisellä Linnanpuiston kentällä TP:n B-junioreiden nutussa. Ravinnon merkitystä suoritukseen valmistautumisessa ei vielä korostettu niin huolellisesti kuin nuorille nyt tehdään. Niinpä tapoin aikaa auringossa muistaakseni parilla makkaralla ja isolla pussillisella karkkia. Koska suolaisen ja makean tasapaino on hyvä.

En nähnyt tyttöystävää enkä muista lajien tapahtumia keskuskentällä. Ne täytyi tarkistaa illalla Urheiluruudusta. Lämmittelyssä ja ottelun ensimmäisellä puoliajalla keskuskentällä syödyt eväät tahtoivat päästä takaisin auringonvaloon. En kuitenkaan päästänyt irti hyvästä tankkauksesta.

Toisella puoliajalla tapahtui ihme. Energiaa tuntui olevan ylen määrin ja jalka oli kevyt. Rangaistusalueen rajoilla pomppinut pallo ei olisi voinut paremmin osua kohdalle. Huoleton kiskaisu huonommalla jalalla liiteli ylänurkkaan koko kauden ainoaksi maalikseni.

Sen hetken tunteen voin maistaa vielä.

Tuomas Rauhala
Kirjoittaja on toimittaja ja urheilun ystävä, jonka suuria idoleja olivat Carl Lewis ja Seppo Räty.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *