Anna Hämäläinen: Treenivinkit

Olen kärsinyt viime aikoina muutamista vammoista. Suurin haitta on ollut selkäkipu, joka paljastui olemaan välilevyn pullistuma, ja siitä johtuva hermokipu on vaivannut minua.

Ikää kun on tullut lisää, ymmärtää sen, kuinka tärkeää kehon huoltaminen on. Teininä oli hieman vaikeaa ymmärtää, mitä enemmän laiminlyö huoltoa, sen tulee varmasti edestään vielä löytämään. Olin erittäin laiska tekemään keskivartaloa, erityisesti syviä lihaksia. Uskon, että tämä oli syy myös selkäni ongelmiin. Keskivartalo on siis ”korsettisi”, joka pitää sinut kasassa. Fysioterapeutin antamien liikkeiden avulla saimme selkäni kuntoon. Keskityimme pieniin lihaksiin ja liikkeisiin, mutta ne ovat erittäin tärkeitä.

Treenaamisessa täytyy muistaa, että sydän on lihas, jota täytyy treenata samoin kuin muitakin lihaksia. Peruskunto täytyy olla hyvä, ennen kuin voi treenata kovempaa. Maltti on valttia! 

Vinkkini treenaamiseen on:

Treenaa maltillisesti ja suunnitelmallisesti, muista kehonhuolto: hieronnat, venyttelyt ja lihaskunto. Riittävä lepo ja nukkuminen on myös tärkeää.

Seuraava blogi tulee videona Espanjan auringon alta.

Seuraa Annaa Instagramissa @annahamis

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Name *